sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Marraskuu

Su 6.11.2011

Marraskuu satana sanana:


Lehtisateena puut riisuvat kauniit ruskavaatteensa.
Kävelen puiston halki ja muistan, miten kohta lumi pukee puut valkoisiin turkkeihin.
Nyt alastomat tuulessa värisevät oksat kourivat tyhjää ylleen, sateen pisaroita, keisarin tuulipukua.
En haluaisi vielä risumetsää, en ryteikköjä, en syksyn pimeää,
mutta marraskuu ei kysy minulta. Eikä keneltäkään.
Marraskuu on marraskuu, nimensä mukainen. Sen kertomiseen ei paljon sanoja tarvita. Ei edes sataa sanaa. Tässäkin oli tähän mennessä sanoja vasta 60.
Mitä vielä voisi sanoa marraskuusta? Pimeä tulee aikaisemmin ja aamulla aurinko nousee myöhemmin. Marraskuu saa sanattomaksi. Kevääseen on niin pitkä aika, ettei jaksa edes laskea montako päivää tai montako kuukautta vielä. Liian monta.

PS. Palasin vanhaan ulkoasuun blogissani.

2 kommenttia:

  1. Hei Marja-Leena.. minulla oli käynyt vahinko, kadotin lähes kaikki kuvat pääsivuilta, kun vahingossa poistin albumin ja luulin että on toiset kuvat picasasa. no mustiksia oli sivut täys. en muistanut enää edes minkälaisia pokaaleja olin saanut, kun tein kaksi vuorokautta töitä, että sain jotain lättyä siihen , korjaan ne ajan kansssa, ne selviää kun käyn antajan sivulla, sieltä kai sinäkin löysit tuon punaisen pokaalin. minäkin olen nyt muuttanut dynaamisen vaihtoehdon ja se onkin paljon nopeampi tapa selata juttuja sekä kuvia, pidän vanhan alla, että voi yhä kirjautua lukijaksi.. se dynaaminen ei ole vielä kaikessa yhtä palveleva.. alussa en tiennyt miten pääsee sieltä edes pois, hah hah, tyhmä pää.. nuolella tietty pääsee alkuperäselle.. voi voi että tässä mummo joutuu opiskelemaan ja sattuu vahinkoja..

    VastaaPoista
  2. aikatherine, tekniikka tekee aina vaan tepposiaan!

    VastaaPoista