maanantai 28. helmikuuta 2011

Meille tärkeimmät

Joku ihminen. Joku paikka.
Ne ehkä meille tärkeimmät.

Jokin meissä kaipaa aina jotakin jossakin,
tai kenties sittenkin jonnekin.

Joku lähti. Joku jäi. Joku tuli. Joku meni.

Yksinäisyys, kun ovet suljettiin.
Tai avatuista ovista tulijoita oli liian monta,
kun odotimme vain yhtä, joka ei tullutkaan.

Tai kenties saimme liian paljon,
vaikka tarvitsimme vain jotakin.
Joskus kaikkea on liikaa, joskus liian vähän.
Milloin olisimme tyytyväisiä?

Joku kysyy, joku vastaa tai vaikenee.
Usein joku jättää kysymättä.
Hiljaisuus on jotain, mitä emme siedä
tai mitä ehkä tarvitsisimmekin eniten.

Joku toinen kerta kaikki voi olla toisin.
Mutta meille kaikkein tärkeimmät ovat sittenkin ehkä nämä:
Joku ihminen, rakkain. Joku paikka, koti.

Runotorstain 196. haaste

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Rakkaus

Jo unisia silmiään hitaasti aukovan kevään kunniaksi yksi rakkausrunoistani, jonka olen kirjoittanut marraskuussa 2010:


Rakkaani marraskuun ensilumessa 

Marraskuussa puiden varjot kasvavat pituutta. 
Oksat pukeutuvat tuuleen ja tanssiviin lehtiin. 

Minä olen kevyt ja raskas auringon ja pilven vanki, mutta marraskuun sydän on jäätä 
eikä ymmärrä minua, kesään unohtunutta. Kellun tuulessa kuin kastunut perhosen siipi ja puhun uneni ääneen niille, jotka kuuntelevat. 

Ruoho on vaiti tai ruikuttaa. 
Pilvet suhisevat ääneen kuin tyhjevät ilmapallot. 

Jo kauan sitten poimin auringon kaulakorukseni, 
kultaiset säteet hiuskoruikseni. 

Miten sydämeni lyökään! 

Korvakoruni ovat meripihkaa, 
huuleni makeat kesän viimeisistä mansikoista. 
ranteeni sykkeessä kirpeät puolukat veressäni. 
Hameeni helmat meriveden suolassa. 

Kahlaan rantaan, kahlaan lehtien meressä, kahlaan sinun ajatustesi läpi ja teen kotini kultaisten pilvien reunaan, sinne, mitä et enää muista. 

Olen kaukainen planeetta ja niin lähellä sinua kuin lempeä tuuli. Sinä olet marraskuununinen ja minäkin. Olet kylmä tuuli pohjoisesta. Miten lämmittäisin sinua? Miten saisin uudet lehdet, miten ompelisin kesämekkoni ehjäksi? 

Marraskuu, marraskuu. Ohi kiitävä juna. Pian jo mennyt. Kun tulet uudestaan, talvi alkaa taas. 

Näköetäisyydellä sinusta olen yhä kesänkestävä, talvenpestävä, lumisotasilla koska vain kanssasi rakkaani tulisieluinen puhuri. Älä vastaa sanoilla, vastaa katseellasi, jonka kaiku on äänekäs ja tumma. 

Marraskuu, rakkaani ensilumessa. Unohtumaton on jäinen suudelmasi, marraskuu.