Joku ihminen. Joku paikka.
Ne ehkä meille tärkeimmät.
Jokin meissä kaipaa aina jotakin jossakin,
tai kenties sittenkin jonnekin.
Joku lähti. Joku jäi. Joku tuli. Joku meni.
Yksinäisyys, kun ovet suljettiin.
Tai avatuista ovista tulijoita oli liian monta,
kun odotimme vain yhtä, joka ei tullutkaan.
Tai kenties saimme liian paljon,
vaikka tarvitsimme vain jotakin.
Joskus kaikkea on liikaa, joskus liian vähän.
Milloin olisimme tyytyväisiä?
Joku kysyy, joku vastaa tai vaikenee.
Usein joku jättää kysymättä.
Hiljaisuus on jotain, mitä emme siedä
tai mitä ehkä tarvitsisimmekin eniten.
Joku toinen kerta kaikki voi olla toisin.
Mutta meille kaikkein tärkeimmät ovat sittenkin ehkä nämä:
Joku ihminen, rakkain. Joku paikka, koti.
Runotorstain 196. haaste
Voi että... Jotenkin onnistuit käsittelemään tämänhetkistä elämäntilannettani. Sain lisää ajatuksia tästä. Kiitos.
VastaaPoistaEsa Suomaa, kiitos kommentista!
VastaaPoistatässä runossa on sielukkuutta. Aitoutta tavalla, joka koskettaa syvältä. Hieno upea runo, paras kaikista mitä niissä haasterunoissa oli. Iski suoraan suoneen.
VastaaPoistaaikatherine, kiitos! :)
VastaaPoista